ME OLEMME KULTTUURIOSUUSKUNTA TERÄ!
Kulttuuriosuuskunta Terän jäsenet ovat eri kulttuurialojen ammattilaisista. Me koostumme eri alojen osaajista mm. valo- ja ääniteknikoita, tapahtumatuottajia, käsikirjoittajia yms. Luomme laadukkaita toteutuksia asiakkaidemma tarpeisiin, tarvittaessa hyvinkin nopealla aikataululla.
MIKA EEROLA Minulla on myös useita luottamustoimia teatterin saralla. Olen esimerkiksi Suomen harrastajateatteriliiton hallituksen jäsen. Teen erittäin mieleläni töitä myös harrastajateattereiden kanssa. Terässä vastuullani on mm. Kangasala-talon tekninen tuotanto, Kangasala-talon elokuvateatterin, K-Kinon, tekniikka ja lipunmyynti. Vastaan Terän taloudesta ja Terän kautta toimivan Salaseuran teatterin hallinnoinnista. Ota rohkeasti yhteyttä, jos tarvitset apua oman projektisi loppuun viennissä. Jos en itse osaa auttaa, tiedän varmasti jonkun, joka osaa. | KYÖSTI KALLIO 4Olen teatteri- ja kulttuurialan kentällä karaistunut tekijä, joka on kotonaan teatteritekniikassa ja luovissa tuotannoissa. Tällä hetkellä toimin päätoimessani Tampereen Työväen Teatterissa ääni- ja valosuunnittelijana. Terän kautta olen tehnyt töitä laitteistosuunnittelijana, teatteriohjaajana, mutta myös ääni- ja valosuunnittelijana. Olen ihmislähtöinen tekijä, joka pyrkii aina - projektin koosta tai paikasta välittämättä - vahvaan tulokseen." Puh. 044 7201 355
Email. kyosti.kallio@ttt-teatteri.fi
|
KATRI KALLIO
Puh. 0400392059
|
JENNI PELLIKKA
| JONI VALKAMA Puh +358408393637
|
ESA ALHOLA
Terässä olen tekemässä suoria monikameratuotantoja nettikanaville ja uutistuotantoja eri aiheista. Puh. 0400 485 500
Email. esa.alhola@gmail.com
Nettisivut: https://www.youtube.com/user/InMindProduction
| PIIA HENTTINEN Pyöritän Poledance Piagrina tankotanssi studiota Terän kautta Kangasalla ohjaten pääasiassa tankotanssia ja tuoliakrobatiaa. Erikoisuutena on suomessa vähemmän tunnettu Whip cracking johon yhdistän vuosien kokemusta tanssin saralla jonka tyylisuunta kantaa nimeä whipdance.
Viikko tuntien lisäksi järjestän erilaisia workshoppeja tanssin ja akrobatian saralla. Järjestän erilaisia paketteja tilausryhmille ja opetusta on mahdollista tilata myös omiin tiloihin. Esiinnyn erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa joihin räätälöin persoonallisia esityksiä tangon, tuolin tai ruoskien kanssa. Laajan tanssilaji taustan myötä teen myös erilaisia koreografioita ja taustatanssijan töitä. Toimin myös Suomen tankotanssiliiton IPSAF:n kilpailuissa tuomarina. Puh. 0407577307
Email. piagrina@gmail.com
Nettisivut. www.piagrina.fi
|
JUKKA MÄÄTTÄ Puh. 0400 513 780
Email: jukka@votvas.fi
Kotisivut: https://videotaide.fi/
|
| PAULA MÄKELÄINEN Olen Tampereella asuva näytelmäkirjailija ja Kulttuuriosuuskunta Terän perustajajäsen. Pääasiassa olen keskittynyt lapsille ja koko perheelle suunnattujen näytelmien kirjoittamiseen. Näytelmien kirjoittamisessa antoisinta on antautuminen luovuuden ja mielikuvituksen voimalle. Oman tekstin näkeminen valmiina esityksenä taitavan työryhmän käsissä muovautuneena on kokemuksena vertaansa vailla. Olen ollut mukana myös Kangasalan Pikkuteatterin toiminnassa sen perustamisesta alkaen vuodesta 2009 alkaen. Olen kirjoittanut seuraavat Kangasalan kesäteatterissa esitetyt näytelmät, jotka ovat saatavilla näytelmat.fi-palvelusta: Linkki kirjailijasivulle ja näytelmiini löytyy täältä:
Puh. +358 50 405 9940
|